Tuottavuus ja ikuiset arvot

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen on sillä tavalla suomalainen mies, että hän ei herkästi hötkyile. Alkusyksystä Katainen rauhoitteli pörssimaailman hermoilijoita toteamalla, etteivät Yhdysvaltain asuntomarkkinoiden ongelmat kosketa Suomea, koska meillä talouden fundamentit ovat kunnossa. Lokakuussa, keskellä maailman finanssijärjestelmän syöksykierrettä, hän todisteli järkähtämättömän rauhallisena, ettei valtion budjettia ole mitään syytä lähteä muuttamaan. Puoluetoverinsa Sauli Niinistön epäilyt veronkevennysten järkevyydestä tässä taloudellisessa tilanteessa hän kuittasi pari viikkoa myöhemmin julistamalla, että veronkevennykset on toteutettava nimenomaan nyt, jotta kansa ryntäisi sankoin joukoin marketteihin tuhlaamaan prosentin verran kohonneita veronpalautuksiaan kulutushyödykkeisiin. Ja valtionhallinnon tuottavuusohjelmaa arvostelleet hallituskumppaninsa hän palautti vastikään ruotuun ilmoittamalla, että ohjelma viedään läpi, koska talouden pitkiin linjoihin eivät “satunnaiset suhdannemyrskyt” saa vaikuttaa. Lyhyesti sanottuna, jumalan puolelta asia on nyt “loppuun käsitelty”.

Tämä olympolainen tyyneys istuu toki mainiosti kokoomuksen uuteen imagoon - julistautuihan puolue puheenjohtajansa suulla vastikään maailman ensimmäiseksi platonilaiseksi puolueeksi, joka on onnistunut karistamaan yltään maallisten luokkaerojen mudan ja siirtynyt olemisen suuressa ketjussa seuraavalle tasolle, ikuisten arvojen taivaaseen. Siksi suhdannevaihteluiden yläpuolelta talouden ajattomia liikelakeja tarkkaileva puoluejohtaja ei anna edes Etelärannasta kantautuvien vienojen elvytyspiipitysten häiritä universuminsa kosmista rauhaa. Veronkevennykset ja julkisen sektorin supistukset kuuluvat kokoomustaivaan ikuisiin, pyhiin arvoihin, niihin eivät maisten merien mainingit ulotu (ja miksi ulottuisivatkaan, kun oppositiossakin paneudutaan vain “unelmoimaan ja menestymään”?).

Tästä ikuisuuden sfääreistä kaikaavasta arvojulistuksesta huolimatta taannoinen A-talk -ohjelma (27.11.2008), jossa hallitus ja oppositio keskustelivat maamme talouden tilasta, sai minut jälleen kerran vahvasti epäilemään jumalasta seuraavan täyspäisyyttä, mutta myös hänen rehellisyyttään.

Julkisen sektorin supistamiseksi nikkaroidun valtionhallinnon tuottavuusohjelman ilosanomaa Katainen laajensi kertomalla, että monissa julkisen sektorin laitoksissa työviihtyvyys on itse asiassa lisääntynyt “tuottavuusohjelmasta huolimatta”, mikä Kataisen pettämättömän logiikan mukaan todistaa, että “oikein sovellettuna” tuottavuusohjelma voi lisätä organisaation tehokkuutta ja työviihtyvyyttä. Todistelu on jo sinänsä mielenkiintoinen: ensin viihtyvyyden todetaan lisääntyvän tuottavuusohjelmasta huolimatta, minkä jälkeen viihtyvyyden lisääntyminen luetaan ohjelman ansioksi. Lisäksi huomiota kiinnittää kuitenkin loppulausekkeen ehto “oikein sovellettuna”, joka jättää todisteluun loogikkojen “Kataisen aukkona” tunteman porsaanreiän: jos viihtyvyys ei lisäänny, pulmalaatikosta pomppaa aina näsäviisas vieteri-Katainen, joka ilmoittaa, että ohjelmaa ei ole sovellettu oikein. Psykologien tarjoaman riittämättömän motivaation ohella syytä on tässä tapauksessa kuitenkin haettava pulmalaatikon Katais-päästä: ohjelman soveltamistavasta kun ei juuri ole sen kohteeksi joutuneiden organisaatioiden kanssa neuvoteltu. Tässä tilanteessa “oikein sovellettuna” tuntuu lähinnä huonolta vitsiltä tai toiminnalta, jota nuorisokielessä on tapana kuvata v-alkuisella teonsanalla.

Ikuisten arvojen näkökulmasta Kaiken Ytimessä on kuitenkin Olympoksen vartijan huoli maamme tulevan väestönkehityksen aiheuttamasta yksityisen sektorin luhistumisesta. Kataisen innovaattorinaivoissa väikkyy kauhukuva, jossa eläkkeelle jäävien osuuden kasvaessa julkinen sektori “vie maasta kaiken koulutetun työvoiman” ja “yksityiselle sektorille ei jää mitään“. Mutta onko tässä logiikassa järjen hiventäkään, jos sillä yritetään perustella esimerkiksi valtion tutkimuslaitoksille tuottavuusohjelmassa kaavailtuja leikkauksia? Mitä tehtäviä voisivat yksityisellä sektorilla hoitaa esimerkiksi leksikologian, saamen kielen tai Itämeren tutkijat? Nimenomaan korkeaa koulutusta vaativat asiantuntijatehtävät ovat tyypillisesti sellaisia, että julkisen sektorin kannalta elintärkeälle asiantuntemukselle ei yksityisellä sektorilla yksinkertaisesti ole kysyntää. Jos tällaisesta asiantuntemuksesta halutaan maassamme kokonaan luopua ja nuorisoa ohjata vastaavasti esimerkiksi kaupallisille tai teknisille aloille (kuten nyt näyttää olevan asianlaita, kun katsoo, millaisia julkisia investointeja Aalto-korkeakouluun on tehty), tämä olisi rehellisyyden nimissä sanottava suoraan, jotta Suomen nuoriso ymmärtäisi ajoissa valita joko koulutusalansa tai maansa oikein.

Tässä tapauksessa maamme yliopistot tulisi lisäksi kiireimmän kaupalla vapauttaa kaikista valtion asettamista tuottavuusvaatimuksista, koska onhan tyystin nurinkurista panna esimerkiksi suomen kielen tai assyriologian laitosten määrärahat riippumaan niissä tuotettujen tutkintojen määrästä, kun toisella kädellä leikataan samanaikaisesti niistä valmistuvilta tutkijoilta työpaikat pois. Toinen vaihtoehto olisi tietysti supistaa jyrkästi laitoksille asetettuja tuottavuustavoitteita, erityisesti tohtoreiden osalta. Sillä tunnettu tosiasia on, että Suomessa humanististen ja yhteiskuntatieteellisten alojen tohtorit eivät työllisty yksityiselle sektorille toisin kuin monissa muissa maissa - ehkä on niin, että suomalaisen kauppatieteilijän on vaikea hyväksyä esimiehekseen filosofian tohtoria, syitä voi kukin miettiä tykönään. Maailman mittakaavassa tämä voisikin olla virkistävän “innovatiivinen” ja “toisenlainen” ratkaisu: supistetaan korkeasti koulutettujen määrää ja ohjataan lisää työvoimaa… minne? Putkiasentajiksi ja siivoojiksi? Nämä taitavat nimittäin olla niitä ainoita yksityisen sektorin työpaikkoja, joihin lomautukset eivät vielä ole iskeneet.

Olennaista on kuitenkin se, että vastuulliset aikuiset eivät tässä tilanteessa anna nuorisolle virheellisiä signaaleja. Sellaiset aiheuttavat vääriä uravalintoja ja henkilökohtaisia tragedioita, turhautumista, masennusta ja nuorten miesten tapauksessa arvaamatonta väkivaltaa. Kertokaa siis, hyvät hallituspuolueet, avoimesti omia valintojanne ohjaavista ikuisista arvoista opintojaan suunnitteleville nuorille, jotta he ajoissa tajuaisivat, mitä kannattaa tehdä: nuoret, me täällä hallituksessa emme arvosta humanistista ja yhteiskuntatieteellistä perustutkimusta, vaan tulemme karsimaan jatkossakin julkisen sektorin työpaikkoja juuri näiltä alueilta. Hankkikaa siis itsellenne vahva luonnontieteellinen, tekninen tai kaupallinen peruskoulutus, niiden alojen yrittäjiä Suomi tarvitsee, sillä ne alat pitävät myös julkista (tuottamatonta ja turhaa) sektoria pystyssä. Te muut voitte kaikin mokomin koota kimpsunne ja kampsunne ja muuttaa vaikkapa Itä-Afrikkaan, siellä on kuulemma vielä joitakin kiehtovia alkuasukasheimoja ja vähän tutkittuja suahilin paikallismuunnoksia jäljellä. Teitä tuottava kilpailu-Suomi ei tarvitse kuin korkeintaan imagosyistä, mutta sen tarpeen tyydyttämiseen riittää muutama fasadiegyptologi ja pari hyväkäytöksistä poliittisen historian tutkijaa.

Eikö tämä olisi rehellistä ja suoraa puhetta, valtiovarainministeri Katainen? Katsokaapa vaikka, millaista keskustelua Kotimaisten kielten tutkimuslaitoksen henkilöstösupistukset ovat synnyttäneet Kauppalehden keskustelupalstoilla - “suojatyöpaikka” on siinä keskustelussa aika usein toistuva käsite. Luulisin, että prosentuaalisesti suurin osa tämän lehden lukijoista tulee nimenomaan teidän puolueenne äänestäjäkunnasta. Olkaa siis rehellinen, äänestäjänne ja Suomen opiskeleva nuoriso luottavat teihin!

Ai niin, ja hyvää itsenäisyyspäivää.