Elämme mielenkiintoisia aikoja. Keskustaoikeistolainen talkoohallituksemme on ”tuottavuuden” kasvattamisen nimissä siirtämässä lääkelaitosta Kuopioon, nipistämässä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen henkilöstöstä sekä työvoimatoimistojen työntekijöistä kolmanneksen pois ja viemässä kroonisesta resurssipulasta kärsivää yliopistolaitosta yhä syvemmälle ahdingon syövereihin ulottamalla laskennallisen tuottavuusvaatimuksensa myös Akatemian käytäville (toisin kuin opetusministerimme on aiemmin antanut ymmärtää, yliopistojen irrottaminen valtionhallinnon tuottavuusohjelmasta ei suinkaan merkitse niiden vapauttamista valtion virastoille asetetusta tuottavuustavoitteesta - nerokasta, vai mitä?)
Vaan kuinka vastaakaan valta valittajalle? Tämän saimme konkreettisesti tuta maanantaisella opetusministeriön audienssilla, jossa Kotuksen ja SKTL:n edustajina luovutimme ministeri Sarkomaalle ja ylijohtaja Karjalaiselle Kotuksen henkilöstösupistuksia vastustavat adressit (toisen allekirjoittajina yli 9000 yksityishenkilöä, toisessa puolestaan 14 järjestöä, mukana liittoja äidinkielenopettajista kirjailijoihin ja journalisteihin).
Saimme tietenkin kuulla olevamme ”tärkeällä asialla”, jakamassa ”yhteistä syvää huolta”, mutta toisaalta, kuten opetusministeri kaunopuheisesti totesi, valtionhallinnon tuottavuusohjelma on ”haasteellinen”, minkä vuoksi on erityisen tärkeää, että sen ”tavoitteista pidetään kiinni kaikilla hallinnonaloilla” (tietenkin täysin riippumatta siitä, kuinka älykkäitä po. tavoitteet ovat, sehän on selvää, riittää että ne on hallitusohjelmaan kirjattu, siellä ovat ja pysyvät kuin paska Junttilan tuvan seinässä). Ministeri unohti kuitenkin kaiken sykähdyttävän empaattisuutensa keskellä mainita, että tässäkin asiassa toiset ovat hivenen tasa-arvoisempia kuin toiset. Näin kauppa- ja teollisuusministeriön Pekkarinen voi kylmästi ilmoittaa, että tässä taloudellisessa tilanteessa tuottavuusohjelman tavoitteita on ilman muuta tarkistettava hänen hallinnonalallaan, kun taas työ-, opetus-, oikeus- sekä sosiaali- ja terveysministeriön hyväkäytöksiset naisministerit tyytyvät vikisemään vienosti VM:n poikien viedessä. Hienoa siskot, kannattaa rikkoa lasikatto, jotta pääsisi Jyrki Kataisen kynnysmatoksi!
Syvä, jaettu huoli on ministeriaudiensseilla toki se tavanomainen lähtötilanne (toisinaan ministeri vaikuttaa niin huolestuneelta, että häntä tekisi suorastaan mieli mennä lohduttamaan). Vielä koskaan en sen sijaan ole törmännyt vallanpitäjiin, joiden mielestä 30 prosentin henkilöstövähennykset ovat oiva tapa vahvistaa tutkimuslaitoksen toimintaa. ”Tarkoituksena ei suinkaan ole kotimaisten kielten tutkimuksen heikentäminen, vaan nimenomaan haluamme pohtia teidän kanssanne yhdessä, kuinka tutkimusta voitaisiin vahvistaa entisestään”. Näin ilmeisen epätotuuden edessä jyrmyinkin karvalakkilähetystön edusmies mykistyy. Että vahvistaa? Tarkoituksena on todellakin vahvistaa? Ja vielä yhdessä? Hetken tuntuu siltä kuin jotakin erittäin olennaista universumin liikelaeista olisi jäänyt fysiikantunnilla ymmärtämättä.
Kunnes tajuaa, ettei näitä ihmisiä kiinnosta kotimaisten kielten tutkimus (mitäpä sairaanhoitaja ja lääkäri voisivat asiasta ymmärtää?). Heitä eivät liioin kiinnosta delegaation edustajien mielipiteet tai perustelut - eivät edes vammaiset lapset, vaikka tämäkin vähäväkisten vara-armeija marssitettiin jälleen kerran näyttämölle kielentutkijoiden ahneuden vertauskuvaksi. Heidän ainoa tavoitteensa on selviytyä piinallisesta tilanteesta mahdollisimman vähäisin imagotappioin.
Sillä juuri imago on tämän pelin ainoa panos. Se samainen ”brändi”, jonka viilaamiseksi Suomi-kuvan kimpussa huhkii paraikaa kokonainen leegio korkeapalkkaisia yliopistomiehiä ja huipputason liikejohtajia. Se säkenöivien mielikuvien taivas, jota ei missään nimessä saa päästää tummumaan - jos kansainväliset finanssimarkkinat meille jotakin ovat opettaneet, niin ainakin tämän. Sillä imagojen luhistuessa reaaliset valtataseet ovat köykäistä tavaraa.
Siksi opetusministeri ja ylijohtaja puhuvat hetkessä mustan valkoiseksi - jopa niin valkoiseksi, että Karjalainen näkee Kotuksen edessä olevat muutokset ”kiehtovana mahdollisuutena”. Asia siirretään nyt laajapohjaiseen työryhmään, jonka epäkiitollisena tehtävänä on tässä tilanteessa laatia ehdotukset ”Kotuksen toimintojen ja korkeatasoisen osaamisen vahvistamiseksi”. Työryhmässä ”arvioidaan” myös se, ”millaisia tuottavuusvaatimuksia” Kotukseen voidaan kohdistaa - tuottavuusvaatimukset eivät toisin sanoen katoa mihinkään, vain niiden mittakaavaa on tarkoitus hivenen rukata.
Sallittakoon minun esittää valistunut arvaus prosessin tulevasta kulusta. Työryhmä, jonka jäseniksi nimitetään muutama valtionhallinnon karaistunein tuottavuustykki sekä pari Kotuksen edustajaa, vatvoo ensin tilannetta vähintään tulevaan syksyyn, sen jälkeen todetaan ”yhdessä”, että tutkimuskeskuksesta voidaan vähentää 20-25% henkilöstöstä ilman, että sen ”ydintoiminnot” kärsivät (pieniä myönnytyksiä on sentään tehtävä, tämähän on politiikkaa, vai mitä?). Koska kukaan ei tässä vaiheessa enää jaksa tapella vastaan, 20-25% niellään pitkin hampain - eihän tässä nyt sentään kenellekään olla potkuja antamassa, sehän on selvää!
Juuri näin prosessi on edennyt yliopistolla. Kolme neljä organisaatiorakennetta perusteellisesti ravistelevaa muutosta peräkanaa ja päälle resurssien järjestelmällinen vähentäminen. Käsittelyä jatketaan viisi kuusi vuotta säälimättömällä intensiteetillä. Siinä saunassa kypsyy kuulkaa karaistuneinkin ”muutosvastarinta”.
Äänestäkää siis hyvät ihmiset myös ensi vaaleissa kokoomusta ja keskustaa. Seuraavana aluepoliittisena toimenpiteenä keskusta voisi hajauttaa osan ministeriöistä muualle Suomeen (Pohjoisen kasvukeskus Rovaniemi olisi kerrassaan loistava sijoituspaikka valtiovarainministeriölle!) ja kokoomus puolestaan yksityistää myös työvoimahallinnon ja vankeinhoidon, että saataisiin vihdoin ja viimein nämäkin sektorit tuottamaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti